Muskari
Musiikkileikkikoulun tavoitteena on herättää kiinnostus musiikkiin sekä luoda myönteinen asenne musisointia kohtaan. Lisäksi tavoitteena on antaa onnistumisen elämyksiä musiikin parissa ja tarjota virikkeitä musiikkiharrastuksen syntymiselle.
Ryhmissä musisoidaan leikkien, laulaen, liikkuen, soittaen, kuunnellen ja loruillen. Periaatteena on musiikin kokonaisvaltainen kokeminen.
Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa. Ryhmiä on tarjolla eri ikäisille lapsille sekä erityismusiikkiryhmiä kaiken ikäisille.
Varhaisiän opinnot | euroa |
---|---|
muskari 0-2v. | 90 |
muskari 3v.-> | 105 |
erityismuskari | 105 |
sisarusmuskari (kaksi lasta samalla hinnalla) | 145 |
soitinryhmät (taituri- ja karuselliryhmät) | 145 |
soitinvalmennus (sis. vuokrasoittimen, pl. piano) | 150 |
lapsikuoro | 35 |
Vauvat alle 1v.
Ryhmään voi tulla mukaan vauvan ollessa 2–3 kk ikäinen. Toiminta on laulua ja loruilua, rytmisoittimiin tutustumista, vauvan ja aikuisen liikkumista, sosiaalista olemista ja yhdessä tekemistä. Toinen vanhemmista tai esim. isovanhempi osallistuu tunteihin vauvan kanssa.
Tunnin pituus on 30 minuuttia.
1-2-vuotiaat
Ryhmässä ovat mukana lapsi ja aikuinen yhdessä. Lapsen kasvaessa toiminta alkaa muuttua enemmän lapsen tekemiseksi. Alussa tarvitaan vielä oman aikuisen apua ja mallia, mutta vähitellen lapsi oppii leikkimään itse. Toiminta sisältää lauluja, loruja ja soittamista.
Tunnin pituus on 30 minuuttia.
3-4-vuotiaat
On lapsen itsenäistymisen aika, eli muskariin jäädään yksinään opettajan ja muiden lasten kanssa. Musiikkiliikunta on tärkeä osa tuntia. Soittaminen saa uusia muotoja, sillä rytmi- ja melodiasoittimet ovat iso osa tunteja.
Tunnin pituus on 45 minuuttia.
Taiturit 5-6-vuotiaat
Taituripolulla opetellaan perusasioita soittamisesta ja soitetaan korvakuulolta tuttuja lauluja. Tuntiin liittyy myös muuta monipuolista muskaritekemistä. Taituripolun kesto on 1 vuosi.
Tunnin pituus on 45 minuuttia.
Taituripolku tarjolla seuraavissa soittimissa (selaa sivusuunnassa)
Pianotaiturit
Pianoryhmässä opetellaan soittamaan korvakuulolta pieniä laulumelodioita.
Laulamisen, soittamisen ja leikkimisen kautta lasten on helppo oppia pieniä
soittotehtäviä. Kotiläksyjä varten kotiin kannattaa hankkia asiantuntevasta
musiikkiliikkeestä pieni kosketinsoitin.
Rumputaiturit
Rumpuryhmässä riittää menoa ja meininkiä. Jokaiseen lauluun ja loruun mennään
rytmiikka edellä. Soitamme djembe-rumpua ja sen lisäksi monipuolisesti muita
muskarin rytmi- ja melodiasoittimia leikkiä ja liikettä unohtamatta.
Kanteletaiturit
Ryhmässä soitetaan 5-kielistä kanteletta. Tämä kanteleperheen pienin jäsen on
monipuolinen ja helppo soitin lapselle. Yhdessä opetellaan säestämään lauluja
mansikka-, mustikka- ja lakkasoinnuilla. Taitojen karttuessa harjoitellaan myös
pienien laulumelodioiden soittamista. Leikki ja liikunta ovat myös olennainen osa
toimintaa.
Ukuleletaiturit
Ukulele on mainio säestyssoitin, jota lasten on helppo hyödyntää muskarilauluissa.
Laulut, leikit ja liikunta tukevat soittamisen oppimista. Soittimena käytetään
sopraanoukulelea, jolla opetellaan soittamaan helpoimpia sointuja ja pieniä
laulumelodioita. Ukulele on edullinen soitinhankinta kotiin.
Viulutaiturit
Viulutaituri-ryhmä on tarjolla Mäntyharjussa. Viulutaitureissa lauletaan, liikutaan ja
soitetaan musiikin mukana. Taiturit oppivat viulun soittoasentojen alkeita ja löytävät
lintu-, äiti-, isä-, ja karhukielen tunnelmaa tuttujen laulujen tahdissa. Ryhmässä
soitetaan harjoitusviulua ja vuorotellen jokainen pääsee kokeilemaan myös oikeaa
pikkuviulua.
Musataiturit
Ryhmässä tutustutaan monimuotoisemmin uusiin rytmeihin sekä musiikin käsitteisiin
laulun, leikin, soiton ja liikunnan keinoin. Musataiturin polun voi aloittaa ilman
edeltäviä musiikkileikkikouluopintoja.
Soitinkaruselli 6-7-vuotiaat
Soitinkarusellissa pääsee tutustumaan useaan soittimeen lukuvuoden aikana. Soitinvalikoima vaihtelee vuosittain ja paikkakunnittain. Muskariopettaja ohjaa karusellia ja soitonopettajien kanssa pääsee soittamaan eri soittimia. Karusellin voi
aloittaa ilman edeltäviä musiikkileikkikouluopintoja. Karusellin kesto on yksi vuosi.
Tunnin pituus on 60 minuuttia.
Erityismuskari
Erityismuskarissa edetään oppilaiden toimintakyvyn mukaan henkilökohtaisia tavoitteita tukien. Tutustutaan erilaisiin soittimiin, soitetaan ja lauletaan yhdessä sekä annetaan erilaisia mahdollisuuksia vahvistaa omaa musiikillista ilmaisua.
Erityisryhmissä on toimivuuden ja turvallisuuden kannalta tarvittava määrä avustajia mukana. Erityismuskari on tarkoitettu kaiken ikäisille.
Mikkelin musiikkiopisto
Maaherrankatu 10
50100 Mikkeli
musiikkiopisto.mikkeli@mlimo.fi
+358 (0) 44 0213831 toimisto ma-to klo. 9.00-15.00
+358 (0)50 3314946 toimistovahtimestari
+358 (0)50 3582313 opettajainhuone
Copyright © Mikkelin musiikkiopisto