Mikkelin musiikkiopisto

Mikkelin musiikkiopisto

Mikkelin musiikkiopisto

Hakeminen

Musiikkiopistoon hakeminen tapahtuu keväisin huhti-–toukokuussa. Lisähakuja toteutetaan tarvittaessa syksyllä ja talvella. Hakuajan ulkopuolella vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella apulaisrehtori Juho Puikkoselta: 045 270 4888 / juho.puikkonen@mlimo.fi. Musiikkileikkikouluun, avoimelle osastolle ja tuntipaketteihin on jatkuva haku. 

Oppilaat valitaan varsinaisiksi oppilaiksi vapautuville paikoille ilmoittautumismenettelyllä soitintoiveet ja ikä huomioiden. Etusijalla ovat lapset ja nuoret. Aiempaa soittokokemusta ei edellytetä. Oppilasvalinnoista ilmoitetaan sähköpostitse viimeistään kesäkuun puoleen väliin mennessä. 

Niille, joille emme pysty tarjoamaan oppilaspaikkaa, ilmoitamme asiasta sähköpostitse. Ilman oppilaspaikkaa jääneiden hakemukset jäävät jonoon seuraavan lukukauden ajaksi. Olemme yhteydessä, mikäli oppilaspaikkoja vapautuu. 

Soitinvalmennus on pienryhmäopetusta ja nimensä mukaisesti soitonopintoihin valmentavaa opetusta. Ryhmät täyttyvät ilmoittautumisjärjestyksessä. 

Muskariryhmät täyttyvät myös ilmoittautumisjärjestyksessä. Mikäli toivomasi ryhmä on täynnä, voit ilmoittautua jonoon. Ryhmien paikkatilanteet näet ilmoittautumislomakkeella. 

Avoinna olevat hakulomakkeet löydät täältä.

Mikkelin musiikkiopisto
Maaherrankatu 10
50100 Mikkeli

musiikkiopisto.mikkeli@mlimo.fi

+358 (0) 44 0213831 toimisto ma-to klo. 9.00-15.00
+358 (0)50 3314946 toimistovahtimestari
+358 (0)50 3582313 opettajainhuone

Copyright © Mikkelin musiikkiopisto